Tulevat kilpailut – kts. tapahtumat.

Agility

Alpakka-agility on varsinkin yleisölle aivan äärettömän hauskaa katseltavaa, mutta kyllähän siitä nauttii myös eläin ja ohjaaja. Kylmiltään ei alpakan kanssa temppuradalle kuitenkaan kannata lähteä, paikallaan jumittavaa eläintä ei kauaa yleisö jaksa ihmetellä…

Alpakka-agility on eläimelle mukavaa vaihtelua ja tuo esiin eläimen luontaista ketteryyttä ja taitoa kulkea erilaisissa maasto-olosuhteissa. Se myös lähentää ohjaajaa ja eläintä. Kaikki yksilöt eivät siitä kuitenkaan nauti.

Tämän oppaan on tarkoitus innostaa alpakkayhdistyksen jäseniä kotioloissa mukavan agility-harrastelun pariin. Kerron omakohtaisia kokemuksia ja niitä virheitä mitä itse olen ajattelemattomuuttani tehnyt. Nämä ovat vain minun omiin kokemuksiin perustuvia ajatuksia, ei mitään virallisia eläintenkouluttajan ohjeita. Kun puhun meidän alpakoista, tarkoitan Särkänniemen alpakoita, joita työkseni hoidan.

Riimussa kävely

Ensimmäinen perusedellytys on tietenkin se, että eläin seuraa nätisti riimussa ohjaajaansa. Itse olen yrittänyt opettaa alpakat seuraamaan itseäni löysällä narulla. Kun alpakka seuraa minua, naru on löysällä. Jos alpakka rimpuilee, yrittää eri suuntaan tai jumittaa, naru kiristyy ja löystyy vasta kun alpakka kulkee taas nätisti. Tällä yksinkertaisella säännöllä ainakin meidän alpakat seuraavat ohjaajaansa ilman narusta kiskomista ja osaavat hiukan ennakoidakin ohjaajan toimia seuraamalla tämän ruumiinkieltä. Riimusta taluttamista yritän välttää, koska alpakan silmän vieressä keikkuva käsi ei voi olla häiritsemättä eläintä. Eläimen tulee kuitenkin sietää sitäkin, mutta normaalitilanteessa riimusta ei ole mielestäni tarvis talutella.

Vähän talutetun eläimen saa yleensä hämilleen jos sitä tuijottaa silmiin ja yrittää saada sitä liikkumaan niin että itsellä on selkä menosuuntaan. Alkuun talutusta onkin helpompi harjoitella kaverin kanssa niin että kokeneempi alpakka kulkee edellä.

Talutusharjoituksiin kannatta ottaa sitten myös juoksu mukaan. Juoksua on helppo harjoitella kaverin kanssa, sillä alpakka juoksee yleensä mieluusti kaverin tykö. Loitonnutaan kaverista ja sitten käännytään ja lähdetään juoksemaan kaverin tykö. Tärkeää on ettei alpakka lähde ensin rynnimään kaveria kohti, vaan että ihminen ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet. Muutaman toiston jälkeen meidän alpakat oppivat seuraamaan ohjaajansa juoksuunlähtöä.

Kilpailussa juoksuaskeleella tehty rata on huomattavasti näyttävämmän näköinen kun kävellen suoritettu.

Esteet

Ensimmäiseksi meillä aloitettiin viltti-esteellä eli viltti maahan ja alpakan tulee kävellä siitä rohkeasti yli. Tämä este osoittautui meillä niin vaikeaksi että päätimme viedä viltin aitaukseen. Sijoitimme viltin niin että sen yli oli pakko kävellä jos halusi päästä portista aitauksen isommalle puolelle. Alpakat oppivat nopeasti ylittämään sen kun saivat rauhassa omissa oloissaan tutustua tähän kummajaiseen. Sen jälkeen viltin ylitys on ollut ihan helppoa.

Seuraavaksi otimme mukaan pystyesteen. Aluksi siinä oli irtoava puomi, mutta heti ensimmäisellä yrittämällä Syltty vain astui laiskasti esteen yli ja puomi putosi ja jäi vielä jalkojen väliinkin. Tämän kömmähdyksen jälkeen olikin taas työ saada eläin luottamaan itseeni. Veimme taas puomin aitaukselle että alpakat saivat todeta itse rauhassa ettei sillä puomilla ollutkaan tappoajatukset mielessä… Tästä viisastuneena rakensin kiinteän pystyesteen jota sitten aloimme harjoitella pienen tauon jälkeen.

 

Kun estettä lähestyy juosten ja hyppää itse edeltä, alpakka kyllä luultavimmin seuraa perässä. Ja kun este on kiinteä, ei haittaa vaikka siihen vähän jalat kolahteleekin kun siitä ei kuitenkaan irtoa mitään pelottavaa. Esteellä talutusnarun tulee olla löysä, ettei sen kiristyminen kesken hypyn häiritse eläintä.

Irtopuomillisia esteitä voikin sitten harjoitella myöhemmin kun yhteistyö eläimen kanssa on alkanut kunnolla sujumaan.

 

Ötökkäverho-este on luultavasti kaikissa agilitykilpailuissa aina, joten se kannattaa harjoitella hyvin. Se voi olla helpompi eläimille joilla on pihaton ovissa ne lämpöliuskat. Ötökkäverho kannattaa aluksi vaikka sitoa sivuille niin ettei siinä roiku kovin montaa hapsua ja harjoitella sitä aluksi näin. Sitten kun se sujuu, lisätään pikkuhiljaa hapsuja lisää ja lopulta kaikki hapsut ovat ”vapaina”. Vieläkin niitä hapsuja kannattaa ohjaajan raottaa eläimelle jos se ei muuten uskalla tulla siitä läpi. Vaikka meillä ötökkäverho on jo melkoisen tuttu este, menen sen vieläkin niin että hidastan sen verran vauhtia siinä verhon kohdalla että eläin kerkiää samalla

Pujottelu on helppo este kaikille alpakoille kunhan osaavat seurata ohjaajaansa, joten siitä ei sen enempää.

Siltakin on aika yleinen este ilmeisesti ja vaikka se näyttää helpolta se ei alpakan mielestä yleensä ole sellainen. Siltaa kannattaa lähestyä rauhallisesti ja vahtia että ainakin ensimmäiset askeleet osuvat sillalle. Jos alpakka sietää kyljistä tuuppimista sitä voi ohjata niin. Sillalla täytyy aluksi edetä hiljaa, vaikka askel-askeleelta ja tällä esteellä on hyvä olla alpakkaan kontakti koko ajan pitämällä aika läheltä riimua kiinni. Siltaa täytyy vain harjoitella ja taas harjoitella. Kun alpakka ei enää heilu puolelta toiselle yrittäen välttää sillalle astumisen, kannattaa lisätä vauhtia ja kävellä reippaasti sillan yli.

Samalla tavalla voi harjoitella myös autonrengaskentän ylitystä ja muita esteitä missä alpakan pitää harkita askeleensa tarkasti. Autonrenkaita pitäisi olla joko kolme rinnakkain tai niiden sivuilla pitäisi olla aidat, jotta alpakka ei voi ohittaa niitä.

Tunneli-este on pelottavan näköinen. Sen voi rakentaa pressuista ja jonkinlaisesta kehikosta. Tunnelista kannattaa rakentaa ainakin kahden metrin levyinen ja pituudeksikin riittänee sama 2 m. Aluksi kannattaa harjoitella niin, että tunneli on niin korkea että alpakka voi mennä sen päätään kumartamatta, paras palkinto alpakalle on että tunnelin toisessa päässä on kaveri odottelemassa. Kun alpakka uskaltaa hyvin mennä tunneliin voi sitä madaltaa sen verran että alpakka joutuu hiukan kumartamaan ja näin esteeseen tulee lisää vaikeusastetta.

Alpakan palkitseminen

Alpakan palkitseminen oikeasta suorituksesta on vaikeaa kun eläimet eivät yleensä ole persoja makupaloille varsinkaan riimussa ollessaan. Porkkananpalat on hyvä keino jos eläin sen palkinnoksi ymmärtää. Myöskin se on eräänlainen palkinto, että talutusnaru on löysä, jos sen sellaiseksi opettaa niin kuin olen sen tuolla talutuskohdassa neuvonut.

Ja sekin on palkinto että hyvän suorituksen jälkeen pääsee kaverin luo. Itse suosin tuota talutusnarukikkaa ja kehun äänellä eläimen tehdessä oikein.

Harjoituksissa kannattaa lopettaa aina hyvän suorituksen jälkeen. Jos eläin menee hyvin jonkun esteen, sitä on turha jäädä toistelemaan useita kertoja, ettei eläin lopulta tylsisty samaan jurnutukseen. Ja jos menee huonosti, ei myöskään kannata tappaa eläimen mielenkiintoa pakottamalla. Sitten on tyydyttävä hiukan huonompaa suoritukseen joka on edes hiukan sinnepäin ja jatkaa jonain muuna päivänä.

Erilaisia esteitä voi näiden lisäksi haeskella netistä tai keksiä itse. Erilaiset puomit, matalat ja laakeat rappuset, jumppasalin pehmomatto jne. ovat mainioita esteitä.

Alpakka-agilityn on ennen kaikkea tarkoitus olla hauskaa. Kilpailussa on ohjaajan syytä muistaa hymyillä, sillä voittaa jo paljon katsojia puolelleen!